Tilipäivä vihdoin. Vähän taas suuremman osan maksamattomista laskuista sain maksettua kuin kuukausi sitten. Kyllä se tästä. Pari kuukautta vielä pitää kituutella, niin eiköhän sitten saa pikkuhiljaa alkaa vähän elääkin.

Mies oli tiistaina neurokirurgilla. Ei se oikeastaan mitään uutta. Kysyy vielä ylilääkärin mielipidettä, mutta hyvin epätodennäköistä on, että ruvetaan leikkaamaan. Sairaslomaa ei enää herunut lisää, mutta lisäsuositus kuntoutukseen tuli. Nyt sitten palaveeraamaan vanhan työnantajan kanssa, että löytyisikö Miehelle firmasta paremmin sopivaa työtä edes osa-aikaisesti ainakin siihen asti, kunnes kuntoutuspäätös tulee. Jos ei löydy, niin lopputili, kiitos, ja töitä hakemaan.

Nyt taas tuntuu siltä, että pikkuhiljaa elämä selkiytyy ja stressi on pitkästä aikaa vähenemään päin.

Tänään on pitkästä aikaa vapaapäivä, ja hyvin ansaittu sellainen!

Nyt täytyy vähän kehaista: minähän olen monesti valittanut siitä, että kun vihdoin olisi vapaa-aikaa, joudun käyttämään sen kotitöihin. Ja yhtä monta kertaa päättänyt alkaa pitää kotiani siistimpänä, jolloin pieni perussiivous kerran viikossa riittää. Ja uskokaa tai älkää, vaikuttaa siltä, että olen jopa vihdoin onnistunut tässä päätöksessäni! Koti on siisti ja viikonloppuna imuroitu ja puhdistettu.

Jos ihan välttämättä haluan tänään tehdä kotitöitä, voisin kyllä pestä ja silittää pyykkiä. Jotenkin se pyykinpesu ei vain oikein innosta näin pilvisellä ja kostealla säällä, kun pyykkiä ei uskalla viedä ulos kuivumaan. Mutta pakko kai se on vain sitten sisällä kuivata, kun ei niitä aurinkoisempia päiviä nyt ainakaan ihan lähipäivinä ole luvassakaan. Tosin tänä kesänä on jo saatu tottua siihen, ettei säätiedotuksilla ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Nytkin Foreca ja Ilmatieteenlaitos lupaavat aivan eri asioita.

Siisteysasiaan vielä palatakseni, on myös ihanaa huomata, miten sitä mukaa kun onnistuu pitämään kotia siistinä, myös siisteysstandardit muuttuvat ja alkaa sietämään vähemmän sotkua. Esimerkiksi viimeviikkoisessa itkupotkumasispostauksessani mainitsemani kaaos oli kyllä kaukana niistä kaaoksista, joita kodissamme oli esim. vuosi sitten. Niinpä asian korjaamiseenkaan ei mennyt koko päivää, kuten joskus ennen.

Tänään aion kyllä leipoa vähän leipää, ja ehkäpä jopa pullaa! Se on minulle niin harvinaista, etten laske sitä kotityöksi. Lisäksi aion pelata pleikkarilla Dragon Agea ja lukea kirjaa ja neuloa. Illalla menen Motivus Step -jumppaan ja sen jälkeen venyttelen pitkään ja hartaasti, jotta olen sitten lötkö kuin spagetti huomenna, kun pitäisi tehdä 9,5 tunnin työpäivä... (Huoh jo valmiiksi .)

Pistän tähän loppuun vielä pitkästä aikaa kuvia kissoistamme. Rondo on nimittäin omaksunut uuden tavan nukkua aina tassu kasvojen päällä, se on tosi söpöä!

En kerta kaikkiaan saa itseäni liikkumaan tarpeeksi. Rakastan liikkumista ja ennen kaikkea sitä sen jälkeen tulevaa fiilistä, mutta jotenkin se lähteminen on aina niin kovin vaikeaa.

Haluaisin tulla riippuvaiseksi liikunnasta, niin etten edes miettisi, lähdenkö vai en. Ja se pitäisi oppia nyt, että sama jatkuisi myös syksyllä. Tämän viikon alussa sainkin aika hyvän idean. Että jos päättäisin liikkua joka toinen päivä ainakin vähän. Jos sattuu Motivuksessa olemaan sopivaan aikaan joku sopiva jumppa, tai jos ei, niin menisin vaikka kuntosalille, tai jos ei siihen ole aikaa, niin vaikka lyhyelle juoksu- tai sauvakävelylenkille, tai jos ei siihenkään ole aikaa tai jos on kurja ilma, teen vaikka vähän vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia kotona. Ei pitäisi olla mahdotonta.

Aloitin tiistaina käymällä Motivus Afrossa. Rakastan sitä jumppaa, se on todella mun juttu! Mutta sitten torstaina ei itsekuri riittänyt kotijumppaan, ja lauantaina jo ajatteli että ihan sama, kun pieleen meni joka tapauksessa. No, huomenna aloitan taas uudelleen: illalla olisi Step-jumppa. Sinne siis. Eli paremmalla onnella ensi viikolla, tällä kertaa en nimittäin aio luovuttaa.

Yhdestä asiasta olen jo todellakin riippuvainen: liikunnan jälkeisestä venyttelystä. Harrastin kymmenen vuotta balettia, ja siitä jäi tavaksi alavartalon jokaisen lihaksen jokaisen osan pitkällinen ja huolellinen venyttely, samoin kuin yläselän, niskan ja käsivarsien. Mulla saattaa mennä enemmän aikaa venyttelyyn kuin varsinaiseen liikuntaan, se on mulle todellista terapiaa. Siksi tykkään liikkua illalla: on ihanaa pukeutua suihkun jälkeen mukaviin lökövaatteisiin, laittaa hyvää musiikkia soimaan ja venytellä pitkään ja hartaasti. Sekin on haaste, että saisin itseni liikkumaan liikuntapäivänä, vaikka en voisi tehdä sitä illalla.

Kerron ensi viikolla, miten sujui.

Sain perjantaina piiiiiitkästä aikaa itkupotkumasiskohtauksen. Kai se oli jonkinlaista yhteisvaikutusta miljoonasta eri asiasta:

1) oli tosi rankka työviikko takana, ja meillä töissä on henki muuttunut tosi huonoksi viime kuukausina. Alan lisäksi olemaan niin löpen kyllästynyt siihen, että mikään ei koskaan riitä. (Vaikka kuinka tekisi parhaansa ja tarjoaisi joka asiakkaalle neljiä pikkuhousuja, polvisukkia, stayuppeja ja verkkosukkahousuja, bikineitä, rantatakkeja ja yöasua niiden rintsikoiden kaveriksi, niin se ei riitä, kun myyntiluvut ei ole tarpeeksi korkeat.) Tänään on 9,5-tuntinen työpäivä, ja olen kiukkuinen jo valmiiksi.

2) koti oli kaaoksessa. Iso kasa tiskiä, lakanat vaativat vaihtamista, kissanhiekkalaatikot suorastaan kirkuivat putsausta, vessa oli jo aika ällöttävä eikä pöydän ääressä mahtunut syömään, näin muutamia asioita mainitakseni. Ai niin, kokonainen vuori silitettäviä pyykkejä. Ja kun on jo valmiiksi poikki, ei tunnu yhtään kivalta asialta se, että knn viimein olisi vapaa-aikaa, on pakotettu käyttämään sen siivoamiseen.

3) Ne pari kurssia ja se opinnäytetyö, jotka piti saada valmiiksi kesällä, ovat aivan retuperällä. No, onhan tätä kesää vielä. Mutta jos kaikki vapaa-aika pitää siivota, niin missä välissä niitäkin sitten tekee?!

4) Rahahuolet ärsyttävät. Sairaspäivärahapäätöstä on nyt odotettu 7 viikkoa. Tässä välissä on nyt pistetty jo toimeentulotukihakemuskin menemään. Toisaalta tiedän, että tämä on vain väliaikainen tilanne, ja kyllä tässä vielä ruoka pöytään saadaan, mutta toisaalta aika moni lasku alkaa jo olla eräpäivältään "ensi tilassa", ja kun minä olen näppärämpi käyttämään verkkopankkia ja tarkempi kirjanpitäjä, niin minä yleensä myös hoidan sen laskunmaksun, ja näin ollen minä olen myös se, joka stressaa. (Meillä siis Miehen kanssa ei lasketa sun rahoja ja mun rahoja, sun laskuja ja mun laskuja, vaan kaikki tulot tulee samalle tilille, jolta laskut sitten maksetaan sitä mukaa kun rahaa ja laskuja tulee. Tämä toimii meistä kaikkein parhaiten, kun kerran naimisissa ollaan. Ainoa, mitä tämä vaikeuttaa, on yllätyslahjojen osto, kun toinen näkee aina verkkopankista, kuinka paljon toinen on käyttänyt rahaa ja missä, mutta se nyt vaatii vain pikkuisen oveluutta ja tekee koko hommasta vain jännittävämpää. )

Mies sai minut (jälleen) takaisin raiteilleni. Mitä ensimmäiseen kohtaan tulee, meillä nyt joka tapauksessa pyritään siihen, että kunhan asiat vähän selkenevät tuossa syksyllä ja mulla alkaa taas muusikonhommat ja saadaan paikattua se, minkä osalta ollaan oltu nyt jälkijunassa taloudellisesti, voisin lopettaa tuon kakkostyöni ja keskittyä muusikkouteen. Pitää vain jaksaa vielä jonkin aikaa, niin kyllä se siitä sitten. Toisen kohdan suhteen Mies lupasi auttaa, ja sovittiinkin, että lauantaina siivotaan koko koti yhdessä putipuhtaaksi, niin saan sitten sunnuntain viettää ihan vapaata päivää. Tosin nuo päivät kääntyivätkin sitten toisin päin, lauantaina rauhassa grillailtiin, käytiin uimassa jne. ja eilen siivottiin kuin viimeistä päivää, niin että nyt on koti niin säihkyvän puhdas, että! Ja tämä päivien vaihdos olikin ihan hyvä juttu, koska lauantaina oli aurinkoinen ja kuuma, kaunis päivä ja sunnuntaina pilvistä ja vähän viileämpää. Molempien toimien kannalta parempi noin päin. Ehkä nyt voisi jonkun illan käyttää opiskeluunkin, kun ei tartte koko ajan miettiä, mitä kaikkea pitäisi siivota.

Rahahuolille nyt vain ei mahda mitään. Täytyy vain luottaa siihen, että asiat järjestyy, ja kyllä ne varmasti järjestyykin, kun parhaamme kerran ollaan tehty, jotta ne järjestyis. Ja kuten sanottu, nekin on väliaikaisia. Syksyn koittaessa minä alan saada tosi paljon parempaa palkkaa, ja 27. päivän jälkeen (jolloin on Miehen neurokirurgiaika) saadaan selvyys siihenkin, mitä Miehelle seuraavaksi tapahtuu. Aika todennäköistä on, että alkaa etsiä paremmin terveydentilaansa sopivia töitä. Itse asiassa Mies kävi toimistolla viime viikolla ja palasi aika toiveikkaana siitä, että vanhalta työpaikaltakin saattaisi löytyä ainakin osa-aikaisena hänelle sopivaa työtä. Kyllä se siitä.

Saatiin vielä lauantaina vähän purettua aggressioitamme meidän pihalla... Se nelimetrinen tiipii, jonka naapurit pystyttivät pihallemme kesäkuussa, purettiin sieltä viikko sitten, mutta jättivät vielä rungon pystyyn! Siis kapeita, mutta pitkiä koivunrunkoja ringissä kotamaiseen asetelmaan kiinnitettyinä. (Jättivät muuten lisäksi myös tiipiin sisällä olleet sohvat ja nojatuolit pihalle lojumaan! ) Siinä kun oltiin ulkona grillailemassa, rupesin tökkimään koivunrunkoja ja huomasin yhden olevan ihan irtonainen, eli että se ei siis tukenut muita ollenkaan, joten vedin sen sitten alas. Mieskin siitä innostui ja tuli myös tökkimään puita, ja niin me sitten pikkuhiljaa purettiin koko hökötys. Se oli itse asiassa aika hauskaa.

Juteltaisko hetki säästä...? Juu ei.

Mulla on puolet lomasta lomailtu ja tämä viikko on nyt sitten taas sitä nk. arkea. Aika köykäistä tää minun arki on, kun ei työmäärät näin kesätuurauksineenkaan oo lähelläkään mitään kokopäivätyöhön verrattavaa. Yritän siinä välissä sitten nauttia auringosta ja lämmöstä siinä määrin kuin voin ja pystyn. Olen yrittänyt taas elvyttää vanhaa hyvää tapaani nousta aamuisin jo seitsemältä. Se on mukavaa, kun ei ole vielä niin kuuma ja saa siksi paremmin aikaan. Ja on ihanaa, kun aamuvuoropäivinäkin voi istahtaa aamukahvin kanssa koneen ääreen tietäen, ettei töihin tartte lähteä vielä kahteen tuntiin. Se on niitä pieniä arjen iloja. Toivoisin myös, että jos nyt kesällä onnistuisin hankkimaan itselleni hyvän rytmin, se vois säilyä myös sitten syksyllä ja talvella.

Me ollaan nyt pari yötä nukuttu olohuoneessa, kun meidän makkari on tuolla vinttikerroksessa ja kaikki lämpö nousee sinne... Onneksi on hyvä vuodesohva! Ja tuuletin pauhaa vieressä. Haluaisin muuten meidän työhuoneeseen sellaisen propellivalaisimen. Kun siellä on kaikki laitteet, mitkä tietenkin lämmittää melkoisen tehokkaasti, ja ikkunaseinä on jotenkin niin suojaisalla puolella, ettei ikkunasta tule mitään helpotusta viileämmälläkään ilmalla. Tarttis se ilma saada jotenkin liikkeelle. Töissä on mukava olla, kun siellä on TOSI tehokas ilmastointi. Melkeinpä saa palella.

Kissaraukat tosissaan kärsivät helteestä. Makaavat kumpikin omissa nurkissaan hievahtamatta. Välillä vien niille niihin nurkkiinsa kupilliset kylmää vettä, halukkaasti hotkivat ne ja sitten jatkavat löhöämistä. Ei voi syyttää, yritä itse olla turkki päällä tällä kelillä...

Meillä on taas talous ihan retuperällä, kun Miehen yksi sairaslomatodistus lakkasi olemasta voimassa ja toinen astui voimaa, ja KELA käy siinä välissä koko sairaspäivärahapäätösruljanssin alusta lähtien uudelleen läpi!!! Ja näin kesäaikaan päätöksiä saa odottaa 6-8 viikkoa. Että silleen. Ei yhtään ärsytä, ei. Olen kyllä soittanut joka paikkaan, mihin on erääntyviä laskuja ja sopinut maksun myöhästymisestä, eli stressata ei tarvitse, onneksi. Pieni viitseliäisyys palkitaan. Mutta ärsyttää vaan tuo byrokratia.

Minä taistelen kuumuutta vastaan neulomalla pipoja ja hanskoja...! Osallistun Kesäyön Hullutukseen, missä ideana oli aloittaa kesäkuun jokaisena päivänä juhannukseen asti yksi uusi neuletyö, eli siis 26 työtä yhteensä, ja saattaa ne kaikki päätökseen heinäkuun loppuun mennessä. Ei tule onnistumaan multa, tai siis aloitukset kyllä, mutta vasta 9 on valmiita. Mutta hauska idea joka tapauksessa ja kuluttaa mukavasti lankoja.