tiistai, 2. helmikuu 2016

Kuulumisia

Meidän pienessä yksityisessä musiikkikoulussa alkoi tänä keväänä laulunopetus ja ilmoittauduin aikuisten laulukurssille kevään ajaksi. Se on kätevästi näin tiistaisin, mikä itse asiassa vähän helpottaa mun aikataulua, koska muutoin joutuisin osana viikoista matkustamaan 45 minuutin bussimatkan tänne vain yhden oppilaan takia, mikä olisi vähintäänkin ärsyttävää. Nyt kun on samalla oma laulutunti niin ei tunnu niin turhauttavalta.

Tänään vaan kävi niin, että mulle piti tulla yksi oppilas puoli tuntia laulutunnin jälkeen ja toinen puoli tuntia sen ensimmäisen jälkeen, mutta se keskimmäinen peruuttikin, minkä seurauksena päädyin viettämään puolitoista tuntia luppoaikaa täällä koululla. Onneksi on mukava sohva, mutta note to self: kuljeta aina kutimia ja kirjaa mukana.

No, ehdinpä pitkästä aikaa kirjoittaa blogia. 

Ei tätä varmaan kukaan lue, mutta tiedoksenne, että mulle kuuluu hyvää. Töitä on sopivasti, muusikkona teatterilla ja opettajana täällä koululla. Yhteensä 9 oppilasta, joista 3 on aikuisia, mikä on mun mielestä aika makeeta. Aikuisia vasta-alkajia, siis. (Vanhin on seitsemänkymppinen. Niin että älkää tulko mulle sanomaan että "ei näin vanhana enää mitään opi".) Asutaan ja viihdytään meidän kodikkaassa yksiössä ja ollaan onnellisia, vaikka elämä on yksinkertaista ja velkaa on sen verran, että rahoja joudutaan laskemaan että riittävät. Riittävät kumminkin. Vauvakuumetta ei ole, se oli ja meni eikä ole tullut takaisin. On tavallaan ihanan helppoa ja vapaata olla kaksistaan. Jotenkin sitä mukavuutta arvostaa vuosi vuodelta enemmän.

Niitä kutimia on taas 5 kerralla puikoilla keskeneräisenä ja vähintään yhtä monta suunnitelmaa päässä vuoroaan odottamassa. Kirjojen lukeminen on ollut vähäistä, mutta nyt tämä meidän musiikkikoulun muuton seurauksena tullut 45 minuutin työmatka bussilla voi saada aikaan muutoksen, mikä on mukavaa. Jos vaan muistaisin ottaa sen kirjan mukaan.

Masennus on hallinnassa, mutta olen paksumpi kuin koskaan. En kyllä vieläkään paksu, alle 70-kiloinen, mutta ei se paljosta ole kiinni ja olen sentään vain 158-senttinen. Olen yrittänyt nyt pitää ainakin tipatonta ja herkkulakkoa, hiukan vaihtelevalla menestyksellä. Lisäksi käyn Elixiassa alle kilometrin päässä meidän kotoa, eilen viimeksi. Olen päässyt siinä ihan kivasti vauhtiin, mutta edelleen lähteminen on useimmiten vaikeaa enkä ehdi käydä kovin usein, en taida tälläkään viikolla ehtiä toista kertaa, ellei sitten sunnuntaina... Jotenkin en haluaisi oikein laihduttamalla laihduttaa, haluaisin mieluummin onnistua muuttamaan vähitellen elämäntapaa terveellisemmäksi.

Siskontytär menee huhtikuussa naimisiin ja meidät pyydettiin juontamaan häät! Se on suuri kunnia ja tosi hauskaa, mutta tekemistä riittää. Senkin takia olis kiva vähän laihtua, muuten.

Ei tässä nyt varmaan tällä erää muuta. Pian tulee oppilas soittotunnille, yksi niistä aikuisista.

 

 

perjantai, 13. helmikuu 2015

Sukkatehdas

Siskollani (joka ei lue tätä blogia) ja hänen miehellään on huhtikuussa 20-vuotishääpäivä. Saimme idean perheenä koota heille lahjan, joka koostuu useista tarpeellisista asioista, joita he tarvitsevat selvitäkseen myös tulevista 20 vuodesta. Ja jokaista näitä olisi tarkoitus olla paketissa 20 kappaletta. Esimerkiksi 20 suurennuslasia, joilla he voivat aina etsiä toistensa hyviä puolia. 20 tiskiharjaa, koska kotitöiden tekeminen yhdessä antaa oivallisen tilaisuuden avoimeen kommunikointiin. Jne, jne... Itse menin ehdottamaan 20 paria villasukkia, jotta heidän kodissaan olisi aina lämmin tunnelma. Eli nyt haasteenani olisi tehdä 20 paria villasukkia n. 50 päivässä. 

Ei siinä mitään, laskin, että sen pitäisi olla ainakin teoriassa mahdollista, kunhan teen ihan tavallisia ilman mitään kummempia kuvioita. Joten ajattelin ainakin yrittää. Jos aika loppuu kesken niin ei se sitten mitään, ostetaan loput sitten jostain.

Ensimmäinen pari on siis puikoilla:

image.jpg

Tuossa taustalla muuten näkyy villatakki, jota teen isille. Se on melkein valmis, ja sekin on itse asiassa hääpäivälahja: isillä ja äitillä oli viime kesänä 45-vuotishääpäivä, ja annoin molemmille lahjakortin, joka oikeuttaa yhteen vapaavalintaiseen mittatilausneuleeseen.

tiistai, 2. syyskuu 2014

Kaikenlaista tämän tytön elämästä

Hups kun taas on aikaa hujahtanut edellisestä postauksesta. 

TÄNÄÄN TAPAHTUNUTTA:

1. Naapurin pikkulikka tuli rappusissa vastaan äitinsä kanssa kun tulin kotiin. "Mikäs sieltä tulee?" kysyi tyttö ja äiti vastasi että naapuri. Sitten kun olin mennyt ohi, tyttö sanoi: "Ei se ollu mikään naapuri, se oli nainen!"

Mä olisin kyllä mieluummin tyttö... Oon itse asiassa ajatellut että taidan jättää sen aikuisuushommelin kokonaan väliin. Aion olla tyttö siihen asti, että joskus 50 vuoden päästä ilmoitan kovalla äänellä maailmalle olevani Vanhus. 

2. Kuntokeskuksen suihkussa nuorempi nainen ja vanhempi nainen, mahdollisesti äiti ja tytär, keskustelivat ruotsiksi, mutta sanoivat kaikki kirosanat suomeksi. Tiedättekö, kun vaikka ei kuulisi keskustelua oikein kunnolla, niin omasta äidinkielestä saa kuitenkin jotenkuten selvää? Tässä tapauksessa korviini kantautui siis pelkät kirosanat kaiken muminan välistä. Se oli jotenkin niin absurdia, että alkoi hihityttää. 

Liityin Elixian jäseneksi viime viikolla. Mulla on hieno strategia tässä taustalla. Ajattelin, että kun se on niin kallis, niin sitten mun on kanssa pakko käydä siellä. Ja koska se ei välttämättä vielä riitä, tehtiin Miehen kanssa seuraavanlainen sopimus: Tavoitteena on käydä vähintään kaksi kertaa viikossa siellä. Kun tämä toteutuu, saan jokaisesta kuntoilukerrasta siirtää 5€ tilille, jonka saan tyhjentää shoppaillen, kun menen vuodenvaihteessa New Yorkiin. Ja jos jää alle kahteen kertaan jonain viikkona, jokaisesta puuttuvasta kerrasta lähtee 10€ pois.

Tosiasiahan on, että mulla on nyt ainakin syksyn ajan niin paljon töitä, että mun on pakko saada itseni liikkumaan, ellen halua olla rikkinäinen ja raihnainen tammikuuhun mennessä. Elixian valintaan vaikutti ennen kaikkea se, että se on n. 800 metrin päässä meiltä, enkä voi siis väittää, että sinne olis jotenkin hankala lähteä, ja mun mielestä se on kiva ja viihtyisä paikka ja tuntitarjontakin sopii mulle.

MUUTEN VAIN AJANKOHTAISTA:

1. Mun lempioppilas lopetti sellonsoiton. En häpeä sanoa lempioppilas, koska en kohdellut häntä eri lailla kuin muita. Hän ei ollut lempioppilaani siksi, että olisi ollut poikkeuksellisen lahjakas tai hänen olisi ollut helppo oppia uusia asioita. Päinvastoin, hän oli melkoisen haastava oppilas ja edistyi hitaammin kuin muut ikäisensä oppilaani, mutta hän oli tunnollinen ja ahkera ja sai ja aiheutti aivan valtavaa onnistumisen iloa saavutuksillaan. Nyt vaikeat olosuhteet pakottivat hänet lopettamaan ja suru on suuri sekä mulla että hänellä.

2. Isillä ja äitillä oli kesällä 45-vuotishääpäivä. Annoin molemmille lahjaksi lahjakortin, joka oikeuttaa yhteen vapaavalintaiseen mittatilausneuleeseen. Nyt molemmat on tehneet tilauksensa. Tilipäivänä täytyy siis suunnata lankakauppaan.

Turkuun on avattu uusi lankakauppa, Käsityökeskus Tuuma, joka myy mm. Garnstudion lankoja. Ne on aika edullisia ja laadukkaita, olen siis erittäin tyytyväinen. Sinne käy matkani, kunhan tilillä on rahaa.

Kerron langoista ja tilausneuleista myöhemmin lisää, kunhan saan hommat alkuun. Ensi viikolla alkaa uusi teatteriproduktio, mikä tarkoittaa kiireistä 3 viikon harjoituskautta. Ensi-ilta on lokakuun alussa ja sen jälkeen on 35 näytöstä 2,5 kuukauden aikana, eli töitä riittää. Kolme uutta oppilastakin aloitti tänä syksynä... Yritän ehtiä siinä ohessa myös kuntoilla, neuloa ja kirjoittaa blogia aika ajoin.

sunnuntai, 15. kesäkuu 2014

Ärsyttävät naapurit

Meidän naapurissa, pari kerrosta ylempänä, asuu Perhe. Siihen kuuluu isä, äiti ja kaksoset, tyttö ja poika, ehkä kolmevuotiaat. Ne on sitten ärsyttäviä!

Lapset on aina kauniisti, sään mukaan ja puhtaisiin vaatteisiin puetut. Meidän taloyhtiössä on lähiöpihaksi iso, viihtyisä, kaunis ja hyvin hoidettu piha, ja jos vain sää sallii, kaksoset ovat ulkona leikkimässä. Useimmiten, eli arkipäivisin, äiti on lasten mukana ja joko leikkii heidän kanssaan tai sitten kastelee kukkia, kitke rikkaruohoja kukkapenkistä tai jotain muuta, mitä nyt täydelliset perheenäidit tekevätkään luppoaikanaan pihalla. Jos lapset ovat pihalla iltaisin tai viikonloppuisin, isä on heidän mukanaan ja tekee samoin. Hän on hankkinut lapsille pienet kastelukannut ja haravat, joiden kanssa he sitten kaikki kolme menevät jonossa pihatöihin tai potkivat palloa. Illalla koko perhe kokoontuu grillaamaan taloyhtiön uudella grillillä.

Tietenkin heillä on myös täydellisesti koulutettu hyväkäytöksinen jackrusselinterrieri. Voin kuvitella, että äiti tekee joka päivä erittäin maukasta, terveellistä ja monipuolista ruokaa ja heidän kotinsa on täydellisen siisti.

Kerrassaan raivostuttava perhe.

maanantai, 2. kesäkuu 2014

Oodi minimalismille

Kaikki kaksi lukijaani tipahtanevat tuoleiltaan, koska kirjoitan jo toista kertaa kahden viikon sisällä!

Ja sulkevat selaimen hetkessä, koska aion taas papattaa meidän uudesta kodista. Sori. Kyllä tää innostus jossain vaiheessa hiipuu.

Mutta sanonpa silti, että pidän meidän kodista joka päivä enemmän. Se on pieni, mutta sinne mahtuu kaikki, mitä tarvitsemme eikä ole siltikään vielä ahdas. Tähän liittyy vahvasti iso oppitunti, jonka olemme käyneet läpi tässä viimeisen vajaan vuoden aikana. Eli se, kuinka paljon ihminen oikeastaan tarvitseekaan tavaraa.

Koska kun asuimme vanhemmillani, meillä oli käytössämme yksi pieni huone kaappeineen ja siihen piti mahtua. Se tarkoitti käytännössä sitä, että vuokrasimme varaston ja veimme sinne kaikki huonekalumme, kodinkoneemme, kirjamme, astiamme, cd-levymme, dvd:mme, koriste-esineemme ja vuodevaatteemme, reilusti yli puolet käyttövaatteista ja 85% takeista ja kengistä (se kengät-osuus vähän sattui). Telkkarin, pleikkarin ja yhdet kaiuttimet vahvistimineen ängimme väkisin pieneen huoneeseemme, samoin kuin työpöydän ja lempinojatuolimme. Se riitti sillä hetkellä siihen, että se tuntui jokseenkin kodilta.

Tietenkin tuona aikana käytimme isin ja äitin astioita, kodinkoneita, vuodevaatteita jne., jotka eivät suinkaan häviä laadussa tai määrässä omillemme, mutta aika ison oppitunnin saimme siitä, kuinka paljon ihminen tarvitsee vaatteita. Meillä oli muutama vaatekerta ja uusia ei ollut varaa ostaa. Isi tosin lahjoitti Miehelle yhdet kengät ja takin, joita ei itse enää käytä. Mutta tajusin aika nopeasti, etten edes muista vaatteita, jotka olivat varastossa enkä ainakaan kaivannut niitä. Yksi aikamoinen valaistuminen tapahtui puolessavälissä syksyä, kun oli yksi juhlatilaisuus ja kuulin useammankin kaverini päivittelevän kauheaa stressiä siitä, mitä laittaisi sinne päälleen. Tajusin, etten stressannut asiaa itse pätkääkään. Tiesin, että minulla on itsellä kaapissa tasan yksi juhlava kotelomekko, johon pukeuduin mielelläni, koska se istuu täydellisesti ja tiedän näyttäväni hyvältä siinä. Toisin sanoen stressin aiheuttaa nimenomaan vaatteiden paljous ja valinnan vaikeus, ei päinvastoin.

Niinpä kun muutimme ystävämme asuntoon tammikuussa ja varastossa olleet tavaramme siirrettiin tuon taloyhtiön vintille, kävin vaatteitani läpi aivan uudella silmällä. Tajusin, etten ollut kaivannut niistä juuri yhtäkään. Toisaalta, oppitunti jatkui: Nyt saimme vaatteet ja kengät käyttöön, mutta meillä oli käytössämme poikamiehen keittiö. :) Astioita tasan se välttämätön määrä, eikä mitään ylimääräistä. Kerran haimme vintiltä omia keittiötavaroita, koska yksinkertaisesti puuttui jotain, mitä tarvitsin ruoanlaitossa, mutta muuten pärjäsimme mainiosti niillä, mitä oli. Kun astioita on vähän, niitä on pestävä useammin, eikä tiskivuortakaan pääse kehittymään. Niinpä aloin pohtia omia astioitamme. Kahvikuppiastiastoja, joita ei ole käytetty kuin korkeintaan kahdesti avioliittomme aikana, koska meistä on mukavampi käyttää mukeja silloinkin, kun kahvia tarjotaan vieraille. Vino pino erilaisia tarjoilulautasia, joista useimmat saatu lahjaksi, mutta joista todellisuudessa käyttää yhtä tai kahta. Kolme käytännössä samankokoista ja -laatuista kattilaa. Laatikollinen servettejä, joista tykkään, mutta jotka unohdan täysin aina siinä vaiheessa, kun katan pöytää. Kynttiläkippoja, voi taivas mikä määrä kynttiläkippoja. Ja muitakin rumia, tyylittömiä ja pölyäkerääviä koriste-esineitä.

Tässä vaiheessa oppitunti oli iskeytynyt jo niin syvälle tajuntaan, että minua käytännössä ällötti miettiessäni vintillä lojuvaa tavaramäärää. Vielä aivan oma lukunsa oli kirjat. Monta hyllymetriä romaaneja, joita minulla ei ole pienintäkään aikomusta lukea toiseen kertaan. Tietosanakirjasarja, jota ei ole avattu kertaakaan kymmeneen vuoteen. Vanhoja Aku Ankkoja, Roope-setiä sun muita, aikakauslehtien vuosikertoja ja täysin turhia "tietokirjoja", joita sain myyntipalkkioiksi ollessani lukioikäisenä kirjakustantamolla töissä.Vanhoja koulukirjoja. Kasa ostettuja VHS-videoita!

Niinpä aloin raahata vintiltä laatikko kerrallaan tavaraa sisään ja käydä sitä todella kriittisellä silmällä läpi. Varasin paikan itsepalvelukirppikseltä ja aloin viedä tavaraa sinne. Tämä on jatkunut tälle viikolle saakka. Hinnoittelen tavarat tosi halvoiksi; ne ovat meille roskaa enkä välitä muusta kuin että ne maksavat kirppispaikan vuokran takaisin. Tavaraa on myyty kevään aikana ainakin pakettiautollinen. Kirjoista säästin vain lempiromaanit, joita tulee luettua useampaankin kertaan, yhden tosi hyvän ruokakirjasarjan ja oikeasti hyvät neulekirjat. Myin yhden kokonaisen astiaston ja lisäksi hirmu määrän yksinäisiä tarjoiluastioita ja mukeja. Meidän on tarkoitus ostaa kokonaan uusi käyttöastiasto, kunhan saamme säästettyä siihen rahat, siihen asti jätin meille yhden vajaan astiaston käyttöön. Koristeista heivasin suurimman osan, jätin jäljelle vain ne, joilla on todellista tunnearvoa. Vaatteita meillä on mielestäni edelleenkin liikaa, mutta päätin lopettaa kirppispaikan vuokrasopimuksen ensi viikolle. Vaatteita voi sitten sen jälkeen viedä vaikka UFFin laatikkoon.

Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Meillä on pieni asunto, mutta se ei ole ahdas. Se on helppo pitää siistinä eikä viikkosiivousta tarvitse aloittaa raivaamalla tilaa siivoamista varten. Meidän on tarkoitus hankkia parvisänky, mikä vapauttaa vielä lisää lattiapinta-alaa.

Oppitunti on myös taloudenhoidon kannalta ollut tehokas: Löysin sattumalta ruutupaperille tekemäni budjettilaskelman kolmen vuoden takaa. Nettotulomme olivat tuolloin 1600 euroa (!!) suuremmat kuin nyt, eivätkä rahat siltikään meinanneet riittää. Nyt riittävät, eikä meiltä puutu mitään.